Taikuri Niilo Nissinen

Keikkakokemuksia
16:24, 27.02.2013

Kirjoittanut Niilo, klo 16:24, 27.02.2013

Vuoden vaihteen jälkeen ei ole tullut tänne kirjoiteltua, mutta nyt kun keikkarintamalla alkaa olla taas vähän enemmän liikettä, päätin jotain aikani kuluksi rustailla. Keikkakokemuksista kukaan harvemmin minulta kyselee, mutta yli kymmenen vuoden ajalta niitäkin on kuitenkin ehtinyt jo jokunen kertyä ja muutaman mieleen painuneen voisin tässä listata näin tämän vuoden blogailun alkajaisiksi.

http://i51.tinypic.com/12194cm.jpg


Parhaat muistot

Lähdetään liikkeelle parhaimmista keikkamuistoista. Valtaosa keikoista on kiistatta ”peruskauraa” (niin vahingollista kuin tälläinen ajattelu voikin olla, niin yllättävän usein löydän itseni suhtautumasta moniin keikkoihin ”muiden joukossa” vaikka jokainen ansaitsisi aivan oman yksityisen panostuksensa eikä sitä sitten tulisi lähdettyä soitellen sotaan), mutta vuosien varrella muistiini on painautunut muutama erityisen miellyttävä kokemus.

Ensimmäisenä mainittakoon teknisesti onnistunein keikka, jonka heitin muistaakseni kuusi vuotta sitten Varkaudessa kaupungintalon ravintolatilojen puolella. Kaupunginjohtaja oli kutsunut Varkauden ystävyyskaupungeista arvovieraita tutustumaan kaupunkiin ja vierailu huipentui illalliseen kaupungintalolla, jonne minut sitten palkattiin esiintymään. Teknisesti kaikki meni niin hyvin kuin saattoi – tein vielä tuolloin pääasiassa perinteisiä illuusioita, joissa sain erilaiset objektit leijumaan, kadotin ja taioin lisää valkoisia palloja käsiini yms. Jokainen pieni yksityiskohta onnistui täydellisesti ja itselleni tämä onkin siitä syystä paras muisto. Kun kaikki menee täydellisesti niin eipä sitä pahallakaan voi muistella. Petroskoista saapunut venäläinen vierailija totesikin esiinnyttyäni, että jos Varkaudesta löytyy näin paljon taitoa, niin kaupungin ei tarvitse kantaa huolta taloudellisista ongelmistaan. Vaan emmepä me taikuritkaan ihmeisiin pysty.

Toinen mieleenpainunut kokemus oli vuonna 2012 Varkaudessa pidetystä ”Sirkustähdet kohtaavat” -sirkustapahtumasta. Itse show'ssa esitin vain pari temppua, koska esiintyjiä oli kutsuttu tapahtumaan niin paljon, että vaikka moni esiintyjä ymmärsikin tiivistää ohjelmistoaan oli show itsessään aivan ylimitoitettu ja yleisöstä saattoi poistua väkeä jo paljon ennen loppua. Hirveästi en vaikuttanut esittämiini temppuihin, sillä tapahtumaa mukana järjestämässä ollut mentorini pyysi minua esittämään tiettyjä temppuja enkä osannut sanoa ei, vaikken ihan samaa mieltä kaikesta ollutkaan. Vaikka moni asia itse showssa oli tehty vain vähän sinne päin, niin miellyttäväksi muistoksi sen teki se, että sain esiintymiseni jälkeen paljon posiitivista palautetta Egyptin kansallissirkuksen johtajalta, joka itsekin oli jonkin verran perehtynyt juuri taikuuteen. Kovin usein en ole ammattitaikureita päässyt tapaamaan (ne kerrat voidaan oikeastaan laskea yhden käden sormilla) saatika, että olisin jonkinasteista palautetta esiintymisestäni saanut. Nyt kun sirkusalan ammattilainen kertoi mielipiteensä näkemästään – ja kun se mielipide oli vieläpä myönteinen – en voinut olla muuta kuin otettu.

Viimeisenä (muttei tietenkään vähäisimpänä) mainittakoon viime pikkujoulukauden lopuksi heittämäni keikka Handelsbankenille Jyväskylässä. Vaikka minulle tarjottiinkin keikkaa suhteellisen myöhään – vain päivää ennen – niin sain lyhyessä ajassa sumplittua oikein mainion kokonaisuuden ja yleisö oli mitä miellyttävin. Kaikki meni nappiin, yleisö piti, käyntikorttini jaettiin loppuun ja poistuin hyvillä mielin, joskin väsyneenä, paikalta. Se kruunasi tähän asti kiireisimmän keikkaputkeni mainiosti.

http://i54.tinypic.com/14awwlw.jpg
Aina ei mene niin kuin Strömsössä


Ei niin hyvät keikat


Sopiihan sitä epäonnistumisia ja vähän vähemmän mairittelevia kokemuksia näihin kolmeentoista vuoteen. Joskus on temppu epäonnistunut, joskus yleisö ei vain ole syttynyt tai jokin muu tekijä on varjostanut esitystä ja jättänyt ikävän muiston sekä itselleni että yleisölle.

Oikein huonoja kokemuksia kuitenkin on vain kourallinen. Ensimmäisenä mieleeni tulee kohta vuoden takainen yksityisillä synttäreillä heittämäni keikka, jonka onnistuin aika taidokkaasti kusemaan. Kyse on ainoasta keikasta, jonka olen todella flopannut (ja ainoaksi sen myös olen ajatellut jättää). Noin puolet tempuistani epäonnistuivat. Olin lähtenyt vähän valmistautumattomana tuolle keikalle ja oikeastaan vain yhden tietyn syyn takia liian moni temppu sitten meni pipariksi. Selitellä voisi pidempäänkin, mutta mitäpä tuota. Homma upposi kuin Titanic konsanaan ja ainoa syypää tapahtuneeseen olen itse. Ensimmäisen epäonnistuneen tempun jälkeen siirrytään aina vain seuraavaan jollain sutkauksella alastuloa pehmentääkseen, mutta heti kun toinen temppu epäonnistui päätin vetää vähän lekkeriksi ja aloin vitsailla varsin ronskisti ennen kaikkea omalla kustannuksellani. Kokonaisuudessaan keikka meni enemmän standup -komiikan puolelle, mutta pääasia oli, että yleisö nauroi ja viihtyi eivätkä keskisormet alkaneet heilua takarivissä. Itseinho ja pohjaton häpeän määrä ovat kuitenkin valtavat ja erityisesti keikan maksajaa minun käy sääliksi, sillä hän tilasi juhliin taikurin – ei koomikkoa. Tapaus kuitenkin sovittiin ja tiputin hintaani helpottaakseni edes omaa omatuntoani.

Viime kesänä törmäsin ensimmäistä kertaa yleisöön, johon en vain saanut minkäänlaista kontaktia. Monta skeptistä ja tosikon oloista porukkaa on tullut vastaan, mutta kyseinen yleisö ei lämmennyt millään. Tavallisesti olen lähtenyt murtamaan jäätä esiintyjän ja yleisön välillä sutkauksilla ja huomioimalla yleisön. Todettakoon, että tämän yleisön keski-ikä oli kuudenkymmenen yläpuolella – ja niinkin alhaalla vain sen takia, että siellä oli 3-5 yläasteikäisen tytön porukka hiukan laskemassa sitä. Kaikista yrityksistäni huolimatta yleisö ei kuitenkaan lämmennyt. Mummot ja papat istuivat kädet puuskassa kasvoillaan varsin yrmeät ilmeet eivätkä suostuneet reagoimaan mitenkään lähestymisyrityksiini. Olin yrittänyt sovittaa esitykseni juuri vanhemmalle väestölle sopivaksi ja pelkäsin niiden harvojen nuorempien yksilöiden jäävän ilman se suurempaa huomiota. Silti kuulin eräänkin ukon tokaisevan esitykseni jälkeen ”Mikähän pelle tuokin oli”. Mieltäni kevensi hiukan kuitenkin se, että tuo yläasteikäisten tyttöjen joukko tuli esityksen jälkeen nimikirjoituksia pyytämään ja hehkuttamaan esitystäni. Milloin lie uskallan seuraavan kerran nousta pelkästään ikäihmisistä koostuvan yleisön eteen.


Erikoiset tapaukset/keikat


Mieleen painuneita tapauksia on monia muitakin. Kaikkia en lähde edes jakamaan tuolla ”hyvä” ja ”huono” asetelmalla. Joskus kymmenkesäisenä nuorena kloppina esiinnyin alle kolmenkymmenen asteen pakkasessa – nuoren pojan näppejä tahtoi melkoisesti paleltaa sen viidentoista minuutin sormisukkeloinnin jälkeen. Se ei ollut aikanaan kovin miellyttävältä tuntuva kokemus, mutta aika kultaa muistot ja enää se on muistoissani vain yksi haasteellinen tilanne muiden joukossa, josta selvisin kunnialla.

Aiemmin mainitsin, että minua pyydettiin yhden päivän varoajalla keikalle – se ei kuitenkaan ole lyhyin varoaika joka minulle on annettu. Kerran sain ruhtinaallisen tunnin aikaa ennen keikkaa ja vaikka teoriassa kyse on aivan liian lyhyestä ajasta, johon ei tulisi edes suostua (päivän varoaikakin on aina varsin kyseenalainen, sillä esitys on suunniteltava, harjoiteltava ja muutenkin käytävä läpi rauhassa). Tässä tapauksessa kuitenkin rahanahneus (palkkio on aina tietysti motivoiva tekijä keikalle lähdettäessä), esiintymishalu ja tieto siitä, että minulla oli jo valmis ohjelmanumero kasassa edelliseltä keikalta saivat minut suostumaan tähän keikkapyyntöön. Vedin sen kunnialla läpi, vaikka pakkohan se on tunnustaa, että paine oli suhteellisen suuri. Tiedänpähän jatkossa jättää välistä.

http://i52.tinypic.com/jai0j9.jpg
Huumorilla pääsee aina suhteellisen pitkälle

Joskus on tullut myös käveltyä kuuden kilometrin matka keikkapaikalle kun en saanutkaan itselleni autoa käyttöön ja julkinen liikenne petti minut. Muutenhan tuo ei olisi matka eikä mikään, mutta puku päällä ja selässä jääkiekkokassillinen taikurin välineitä, sekä tietysti osiin purettava pöytä jalkoineen ja suurine pöytätasoineen toivat haastetta suoritukseen. Saavuin hiukan hikisenä ja kettuuntuneena keikkapaikalle, mutta vedin settini kuitenkin ihan onnistuneesti. Vaan olipahan reissu.

Kun yleisö on aikuisempaa tapaan kertoa miten minut monesti virheellisesti ymmärretään strippariksi kun saavun yksityistilaisuuksiin, polttareihin tms. mustassa puvussa ja salkku mukanani. Kerran kuitenkin eräissä kauniimman sukupuolen ”miehittämissä” kesteissä tämä vietiin astetta pidemmälle ja yleisö ilmoittautui halukkaaksi maksamaan hiukan ekstraa jos paita lähtisi pois päältäni. Legenda ei kerro suostuinko.

Mentalismia esittäessäni varsin monesti annan jollekulle yleisön jäsenelle säilytettäväksi kirjekuoren, jota tarvitaan myöhemmässä vaiheessa esitystä ja joka pitää sisällään jonkinlaista oleellista informaatiota. Erityisesti pikkujoulukautena (jolloin yleisö lähes poikkeuksetta on muutaman promillen humassa siinä vaiheessa kun on minun vuoroni astua lavalle) näille kirjeille saattaa sitten tapahtua oikeastaan mitä tahansa. Milloin suhteellisen tukevassa tuiterissa oleva miespuolinen yksilö päättäväisesti kieltäytyy antamasta kirjettä enää takaisin (olenhan aivan aluksi kehoittanut vartioimaan kuorta huolella ja olemaan antamatta sitä kenellekään) ja milloin joku vanhempi rouvashenkilö sitten onnistuu jotekin kadottamaan kuoren. Nämä tilanteet ovat lähinnä huvittavia ja vaikka en saisikaan kuorta takaisin olen kehittänyt keinon siirtyä sujuvast seuraavaan temppuun enkä uhraa sen enempää aikaa humalaisten ihmisten kanssa väittelyyn. Varsinkin suomalainen mies tapaa olla juuri humalassa päättäväisimmillään.

Kirjoittanut Niilo, klo 16:24, 27.02.2013 - Luettu 1219 kertaa