Taikuri Niilo Nissinen

Katu- ja ravintolataikuutta
21:32, 18.05.2013

Kirjoittanut Niilo, klo 21:32, 18.05.2013

Toviin en ole taas rustaillut tänne mitään ihan siitä syystä, ettei ole ollut oikein aihetta, josta kirjoittaa. Jyväskylässä asustellessa kevät on alkanut ja vasta kesäkuun alku tuo keikkakauden luokseni, joten olen yrittänyt työllistää itseäni noin muuten. Tämä kirjoitus koskeekin tämän päiväistä tälläistä yritystä. Katsellaan, jos saisin myöhemmin aikaiseksi tekstiä jostain vähän mielenkiintoisemmasta ja ajatuksia herättävämmästä aiheesta. Mutta nyt ravintola Amarilloon Jyväskylässä:

http://i42.tinypic.com/f0w768.jpg

Kierrettyäni muutaman kerran ravintolan ympäri olin hyvin tietoinen siitä, että vain yksi pöytäkunta oli tehnyt tilauksensa vastikään ja odotteli ruokiaan muiden talon asiakkaiden jo aterioidessa. Tämä teki heistä ainoan loogiseen kohteen. Kysyin juuri pöydän luota poistuvalta tarjoilijalta olivatko kaikki pöydän asiakkaat jo tilanneet ja saatuani myöntävän vastauksen lähdin lampsimaan kohti pöytää. Tuttu ensijännityksen tunne iski vatsaani – keikan avaaminen oli aina pahin, mutta vauhtiin päästessä jännitys unohtui. Rooli päälle, hymyä naamaan ja menoksi.

Kyseessä oli kuusihenkinen rouvaporukka, josta kaksi oli lähtenyt käymään vessassa heti tilauksen otettuaan, joten lähestyin vain neljän hengen ryhmää. Tämä ei haitannut, koska tiesin vessassa kävijöiden pääsevän kyllä mukaan temppuun, jonka aioin tehdä joukolle esittää.

Kerroin rouville lyhyesti olevani taikuri ja tulleeni huolehtimaan asiakkaiden viihdyttämisestä heidän odotellessa tilauksiaan ja pyysin lupaa esittää heille pari temppua. Lähes poikkeuksetta vastaus on aina myöntävä (kukapa ei haluaisi nähdä taikatemppuja!) mutta jo ravintolapäällikön kanssa tehdyn sopimuksen takia olin velvollinen kysymään asiaa – enkä muutenkaan halunnut häiritä, jos asiakkailla olisikin jotain omaa juttua kesken.

Kaivoin taskustani punaisen Bicycle -merkkisen korttipakan ja aloitin mantrani aiheesta ”valhe”. Liibalaabaa puhuessa annoin vessassa kävijöille aikaa tulla takaisin pöytäänsä ja pääsin sopivasti juttuni loppuun kun koko kööri oli paikalla.

”Sattuuko kenenkään lempiväri olemaan violetti?”
Tyhjästä tuleva kysymys, joka ei tuntunut liittyvän mitenkään aiempaan puheeseeni sai väen hiljenemään ja jouduin kysymään uudelleen ennen kuin yksi rouvista rohkeni nostaa kätensä tosin todeten samalla, että se on vain yksi hänen lukuisista lempiväreistään. Se oli minulle tarpeeksi.
”Tämä ei suoranaisesti ole korttitemppu, vaikka käytämmekin apuna korttipakkaa, mutta kuten monet muutkin korttitemput, aloitamme valitsemalla jonkin kortin.”

Pyysin lempivärikseen violetin ilmoittanutta rouvaa valitsemaan kortin. Toisin kuin monesti olen kuullut luultavan, en vaivautunut millään muotoa pakottamaan (eli vaikuttamaan avustajan valintaan tarjoilemalla hänelle haluamani korttia) mitään tiettyä korttia vaan suoritimme täysin rehellisen valinnan.
”Katsokaa korttinne ja painakaa se mieleenne – älkää kuitenkaan näyttäkö sitä kellekään muulle. Kai tunnistatte pelikortit?”

http://i44.tinypic.com/2vlv2p1.jpg

Kerran olen törmännyt ihmiseen, jolle tein samaa temppua, mutta joka ei tiennyt pelikortteja, joten kysymys on ihan aiheellinen. Olen myös vastaavista tilanteista kuullut kollegoiden julkaisuista. Saatuani varmistuksen ja muutaman huvittuneen naurahduksen siirryin selostamaan pelin ideaa. Esittäisin kysymyksiä kortista ja avustajan tehtävä olisi vastata aina ”kyllä” - jopa silloin kun joutuisi valehtelemaan. Minun tehtäväni olisi tietää milloin hän valehtelee ja sen avulla päätellä minkä kortin hän oli valinnut.

Temppu on vakiokalustoani ja joskus saatan jatkaa sitä toistamalla operaation, mutta ilman että avustaja sanoo mitään ääneen – ja itseni seisoessa selin vain avustajan toinen käsi olkapäälläni. Mallin temppuun otin Pete Poskiparran joskus muinoin tv:ssä esittämästä korttitempusta, jonka alkuperäistä kulkua en totta puhuen edes muista, mutta josta sitten tein oman variaationi. Temppu meni mainiosti, yleisö nautti ja poistuin pöydän luota edelleen hymy naamalla – tällä kertaa tosin aito hymy.

***

Edellä oleva kuvaus oli nyt lauantailta kun lähdin aamulla kymmenen aikoihin kaupungille tarkoituksenani harjoittaa katu- ja ravintolataikuutta. Motiivi tähän oli myös pikkurahan tarve - boheemitaiteilija elämä vaatii veronsa myös taloudellisesti - ja ajattelinkin voivani tienata jokusen euron laittamalla hatun kiltistä kadulle ja tekemällä muutaman hassun tempun. Päivän lopullinen saldo oli neljän tunnin esiintymisrupeama – n. tunti kadulla ja n. kolme tuntia ravintola Amarillossa. Tämän lisäksi kävin kysymässä myös uudesta ravintola Revolutionista josko olisin päässyt viihdyttämään myös heidän asiakkaitaan, mutta ravintolapäällikön poissaolon takia ei asiaa voitu aamupäivästä varmistaa ja iltapäivällä oli selvää, että ihmisten mielenkiinto olisi taikatemppujen sijaan Suomi-Ruotsi matsissa.

Kadulta en saanut senttiäkään ja Amarillossa en ihan ymmärrettävistä syistä saanut pyytää/vastaanottaa rahaa asiakkailta. Lopulta ainoa konkreettinen asia jonka reissultani sain oli Red Bull -energiajuoma, jonka saman merkkisellä autolla ajelevat tytöt minulle antoivat. Niitäkin he jakoivat jokaiselle pyytävälle, joten en voi katsoa sitäkään omaksi ansiokseni.

http://i43.tinypic.com/2uoo3s7.jpg

Kadulla esiintyminen ei ole oikein minun juttuni. Olen kerran aiemminkin kokeillut sitä (tylsyydestä riittävästi kärsittyäni) mutta tämäkään kerta ei muuttanut käsitystäni miksikään. En tunne voivani ottaa tilaa haltuuni samalla tavalla kuin lavalla tai sisätiloissa pöydän ääressä. Ulkosalla ihmisten ympäröimänä (ei sillä, että väkeä tällä kertaa aivan hirveästi olisi ympärillä ollut) se onkin aika paljon erilaisempi kuin sisätiloissa. Vaikka kadulla esiintymisessä onkin se etu, että esityksestä kiinnostuneet voivat pysähtyä seuraamaan ja muut posottaa menemään – eikä siksi ns. epämieluisaa yleisöä juuri ole – se tunne, etten ole samalla tavalla kapelimestarina hommassa kuin muissa tilanteissa on riittävä saamaan minut pysymään myös jatkossa poissa kadulta. Ainakin osittain.

Ravintolataikuus oli myös sinänsä suhteellisen uusi kokemus. Olen aiemminkin harrastanut pöydästä pöytään kiertelyä, mutta en ravintolaolosuhteissa. Tämä kokemus osoittautui ihan positiiviseksi ja palautekin yleisöltä oli positiivista. Yksi skeptikkokin sopi joukkoon, jolta sain hyvää kritiikkiä ensin vähän pehmitettyäni herran pessimististä asennetta esiintymiseeni.

Vaikka sitä pikkurahaa ei tullutkaan tältä reissulta yhtään osaan arvostaa esiintymisestä saatua lisäkokemusta. Kärsivällisyys ja pitkänäköisyys ovat osoittautuneet aika tärkeiksi asioiksi näissä hommissa ja osaan ajatella myös vähän optimistisesti. Markkinointimielessähän tämä oli aivan mainio tempaus ja tiedä vaikka joku yleisöstä tai Amarillon asiakkaista painaisi nimeni mieleen ja pyytäisi myöhemmin keikalle. Tai jos vaikka itse Amarillosta soittaisivat ja pyytäisivät ruuhka-aikana huolehtimaan asiakkaiden viihtymisestä.

Lisäkokemuksen saamisen lisäksi konkreettisena etuna oli, että sovimme myös Revolutionin ravintolapäällikön kanssa alustavasti heidän pömpeleissään esiintymisestä ensi viikon viikonloppuna. Siitä saisinkin jo ihan asiaankuuluvan korvauksen, joten neljän tunnin keikkailu kantoi jo siinä suhteessa hedelmää. Jos hyvällä tuurilla saisin vakituisemmankin kiinnityksen kyseiseen raflaan voisin olla hyvin tyytyväinen - mutta mennään nyt keikka kerrallaan.

http://i39.tinypic.com/117gt9j.jpg
Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa

Kirjoittanut Niilo, klo 21:32, 18.05.2013 - Luettu 1249 kertaa